Myyn mietteitä

”Kummakos on olla rohkea jollei pelkää!” lukee kalenterini kannessa, ja se kuvaa myös tämänhetkistä olotilaani näin elämäni ensimmäisen blogikirjoituksen kynnyksellä. Kalenterista muuten puheen ollen, onkin pian aika hommata jälleen uusi sellainen, sillä vaikka eletäänkin vasta elokuun alkua, on minun mietteeni jo pikkuhiljaa syksyssä. Näin kesän lapsena onkin hieman omituista huomata, kuinka sitä voikaan rakastaa syksyä niin paljon. Noh, kukapa ei rakastaisi. Pimenevät illat, kynttilät, sateen ropina, oma sohva, viltti ja kuppi kuumaa teetä (muumimukista tarjoiltuna tietenkin).

Minulle syksy on aloittamisen aikaa, sillä silloin voi aloittaa kaiken puhtaalta pöydältä. Ammottavathan kalenterin sivutkin pelkkää tyhjyyttään. Voi kuinka rakastankaan sitä tunnetta, kun saa uudelta tuoksuvaan kalenteriin kirjoittaa ensimmäiset merkinnät, rakkaimpien syntymäpäivät tietenkin ensimmäisten joukossa.

Pitkän aikaa syksy on tuonut myös jotakin uutta elämääni.. opiskeluaikana uusia luokka-asteita ja ainevalintoja, muuttoja paikkakunnalta toiselle ja talosta toiseen, uusia työpaikkoja ja tutustumista uusiin ihmisiin. Ehkäpä juuri näiden asioiden vuoksi syksyssä on kerta toisensa jälkeen ollut oma viehätyksensä. Tuleva syksy on kuitenkin erilainen, sillä onnekseni saan jatkaa samassa ihanassa työpaikassa kuin edellisenkin vuoden. Siitä saan olla erityisen kiitollinen, sillä tällä alueella työpaikan saaminen meidän alalla ei ole itsestään selvyys. Kaiketi syksy alkaa siis tutuissa ja turvallisissa merkeissä, mutta jotta elämä ei kävisi kuitenkaan liian turvalliseksi, päätin kerätä rohkeuteni ja vihdoin ja viimein aloittaa oman blogin kirjoittamisen.

Olen jo vuosia lukenut ihmisten kirjoittamia blogeja melkein aiheesta kuin aiheesta ja aina salaa haaveillut, että jospa minäkin joskus. En vain koskaan ole tiennyt mistä kirjoittaisin. Ihailen niitä, jotka pystyvät kirjoittamaan elämän tosiasioista, niin iloista kuin suruistakin, asioiden oikeilla nimillä. Siihen minulla itselläni ei kuitenkaan ole rohkeutta, sillä uskon, että ikävien ja surullisten asioiden kertominen näinkin ”julkisesti” alkaisi minua enemmin tai myöhemmin harmittaa. Se, millaiseksi tämä blogi kuitenkin loppujen lopuksi muotoutuu, on arvoitus minulle itsellenikin. Uskon kuitenkin, että kirjoitelmani seilaavat jossakin minulle läheisten asioiden, kuten perhe-elämän, tanssin, sisustamisen, matkustamisen, ruuan ja runojen välimaastossa. Täältä ajatukseni ja ideani eivät pääse kovin kauaksi karkaamaan.

Mutta jos ihan totta puhutaan, niin eihän tuota tiedä kauanko innostukseni ylipäätänsä edes kestää, sillä ikuisena kielipoliisina minulle on aina ollut suuri kynnys julkaista tekstejä, joissa vain ajatus virtaa ja joita ei ole kieliopillisesti tarkkaan harkittu ja viilattu. Syy siihen, miksi haluan tästä juuri sellaisen ”antaa vain ajatuksen virrata” -blogin, on yksinkertaisesti siinä, että aikaa menisi huomattavasti enemmän jos alkaisi jokaista pilkun paikkaa miettimään. Nooh, mutta ehkä tämän blogin kirjoittaminen tulee olemaan opettavainen matka minulle itselleni kohti ”löysin rantein” kirjoittamista! Lupaan, että tätäkään tekstiä en tarkista miljoonaan kertaan enkä varsinkaan oikoluetuta kenelläkään muulla.

-LiLLaMy-